YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Tomas haluaa kuljetusalan yrittäjäksi, mutta vasta hankittu kuorma-auto seisoo pihalla: ”Pahimmassa tapauksessa vaatii talon panttaamista”
SKALin mukaan pankkien tiukentunut politiikka voi vaikeuttaa yrittäjäksi lähtemistä.
Porvoolainen Tomas Malisen pihassa seisoo 15 000 euron arvoinen velaton kuorma-auto, jolla miehen oli tarkoitus aloittaa kuljetusalan yritystoiminta.
Suunnitelmat kokivat kolauksen, sillä Malinen ei ole saanut liikennelupaa pankkitakauksen puuttumisen takia.
– Auto seisoo valmiina ja osakeyhtiö on perustettu. Kiirehdin työn etsinnässä, koska luulin, että pankkitakauksen hakeminen liikenneluvalle olisi läpihuutojuttu.
Traficom edellyttää uudelta kuljetusyrittäjältä vuosittaista osoitusta siitä, että yrityksellä on ”riittävät taloudelliset voimavarat” eli toisin sanoen yritys on vakavarainen. Tavaraliikenneluvan hakijan tulee osoittaa, että sillä on taloudellisia voimavaroja vähintään 9 000 euroa ensimmäisen auton osalta ja vähintään 5 000 euroa seuraavan auton osalta.
Vakavaraisuus voidaan osoittaa auktorisoidun tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön antamalla todistuksella hakijan taloudellisista voimavaroista tai luotto-, rahoitus- tai vakuutuslaitoksen antamalla takaussitoumuksella tai pankkitalletuksella.
Malinen, 31, on hakenut takausta useista eri pankeista. Hän pitää uuden yrittäjän tilannetta haastavana.
– Osa pankeista kieltäytyy ykskantaan takauksen myöntämisestä. Parista pankista kerrottiin, että ne eivät rahoita aloittavia kuljetusyrittäjiä riskienhallinnallisista syistä. Lisäksi kuluja on paljon ennen kun auto on liikkunut metriäkään. Pankki voi veloittaa takauksen perustamisesta 500 euroa ja sen päälle järjestelymaksua 150 euroa. Se on paljon paperista, jonka tarvitsen vuodeksi ensimmäiseen tilinpäätökseen saakka.
Takauspäätöksen tueksi pankki edellyttää kolmen vuoden budjetointia, liikennetoimintasuunnitelmaa sekä markkinointisuunnitelmaa.
– Pahimmassa tapauksessa liikennelupa vaatii minulta 9 000 euron omia säästöjä tai talon panttaamista.
Liikenneluvan saamisen edellytyksenä on kolme kriteeriä, jotka ovat yhtenäiset koko EU:n alueella. Nämä ovat hyvämaineisuus, vakavaraisuus ja ammatillinen pätevyys.
”Voi muodostaa estettä alalle tulemiseen”
Kuljetus- ja logistiikka-alan edunvalvojan SKALin asiantuntijan mukaan tiukentunut pankkien rahoituspolitiikka voi hankaloittaa uusien kuljetusalan yrittäjien toiminnan aloittamista.
– Yleisesti rahoituksen saamisen tiukentuminen voi muodostaa estettä alalle tulemiseen tai yritysten kasvamiseen kuljetusalalla. Onkin tärkeää varmistaa se, että rahoituksen saamisen kriteerit eivät ole ylikireitä estäen uusien yritysten alalle tuloa, SKALin asiantuntijapalveluiden johtaja Petri Murto sanoo.
Liikenneluvan saamisen edellytyksenä on kolme kriteeriä, jotka ovat yhtenäiset koko EU:n alueella. Nämä ovat hyvämaineisuus, vakavaraisuus ja ammatillinen pätevyys.
– Jo toiminnassa olevien yritysten osalta vakavaraisuusvaatimuksen täyttyminen osoitetaan monesti tilintarkastajan todistuksella yrityksen taseeseen pohjautuen, eikä pankkitakausta tällöin tarvita. Tällöinkin edellytyksenä luonnollisesti on, että yrityksen taseesta ilmenevä taloudellinen asema osoittaa riittäviä taloudellisia voimavaroja suhteessa yrityksessä olevien liikennelupien määrään, Murto selvittää.
Vakavaraisuusvaatimuksen tarkoitus on Murron mukaan varmistaa, että kuljetusalalla toimivilla yrityksillä on riittävät taloudelliset resurssit suoriutua niitä koskevista taloudellisista velvoitteista. Vakavaraisuusvaatimukseen sisältyy myös se, että vähäistä suuremmat selvittämättömät verovelat voivat estää liikenneluvan saamisen tai peruuttaa jo olemassa olevan luvan.
Liikenneluvan ehtoja kevennettiin
SKALin Tilastokeskuksen tiedoista koostamien tilastojen perusteella suomalaisista kuljetusalan yrityksistä 49 prosentilla on yksi kuorma- tai pakettiauto. Enintään viiden auton yrityksiä on 85 prosenttia yritysjoukosta.
– Vaikka yritysten keskikoko kuljetusalalla on viime vuosina kasvanut, on mikroyritysten osuus alan yrityksistä edelleen huomattavan suuri. Liikennelupajärjestelmän tarkoitus on varmistaa sitä, että kilpailu on tasapuolista ja mahdollisiin säädösten rikkomisiin tai taloudellisesti kestämättömään toimintatapaan voidaan puuttua tehokkaasti.
Petri Murto huomauttaa, että uusien yritysten ja yrittäjien määrä kuljetusalalla on pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan liikenneluvan saamisen ehtoja on kevennetty. Pakettiautoilta ja enintään 60 km/h nopeutta kulkevilta traktoreilta poistettiin liikennelupavelvoite ja liikenneluvan saamisen ehdoista poistettiin pakollinen koulutus.
– Emme katso, että liikennelupavaatimukset nostaisivat suhteettomasti alalle tulon kynnystä verrattuna niihin hyötyihin, joita liikennelupajärjestelmä tuottaa muun muassa harmaan talouden torjumisen muodossa.
Näin uuden kuljetusyrittäjän tulee osoittaa vakavaraisuutensa
Liikenneluvan haltijan tulee keskeytyksettä pystyä vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan vuotuisen tilikauden aikana. Kevyen tavaraliikenneluvan hakijan tulee osoittaa, että sillä on taloudellisia voimavaroja vähintään 1 800 € ensimmäisen auton osalta ja vähintään 900 € seuraavan auton osalta, kun haetaan pelkästään kevyttä tavaraliikennelupaa eikä hakijalle ole ennestään muita liikennelupia. Jos yritys hakee kevyttä tavaraliikennelupaa ja sillä on lisäksi varsinainen tavaraliikennelupa ja/tai henkilöliikennelupa, osoitettava vakuusmäärä on 9 000 euroa ensimmäisen auton (kuorma-auto/linja-auto) osalta, 5000 euroa seuraavan auton (kuorma-auto/linja-auto) osalta ja 900 euroa haettavan kevyen tavaraliikenneluvan osalta.
Vakavaraisuutta osoitettaessa hakijan on osoitettava omaavansa riittävät taloudelliset voimavarat kaikkien voimassaolevien sekä haettavien tavara- ja henkilöliikennelupien osalta. Tavara- ja henkilöliikenneluvan osalta ensimmäisen auton vakuusmäärä 9 000 euroa edellytetään vain kerran, ei siis molempien lupalajien osalta erikseen.
Vakavaraisuus voidaan osoittaa auktorisoidun eli KHT-, HT- tai JHT-tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön antamalla todistuksella hakijan taloudellisista voimavaroista ja/tai luotto-, rahoitus- tai vakuutuslaitoksen antamalla takaussitoumuksella (pankkitakaus) tai pankkitalletuksella (tilipanttaus).
”Työntekijänä olen palkkakuopassa”
Tällä hetkellä Malisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa lupa-asian ja takauksen järjestymistä.
– Jos minulle nyt soittaa asiakas ja kysyy, voisinko tuoda hänelle heinäpaaleja viiden kilometrin päästä toiselta puolelta kylää, vaihtoehtoina on laittaa 9 000 euroa kiinni liikennelupaan tai maksaa mukisematta pankkitakauksen hinta pankille ja toimittaa utopistisia budjetointisuunnitelmia. Traktorilla voin toki viedä heinäpaalit perille ilman liikennelupaa.
Malinen työskentelee kokoaikaisesti kuljetusalalla, mutta haluaisi päästä mahdollisimman pian aloittamaan yritystoimintaa.
– Työntekijänä olen palkkakuopassa. Ansiotason parantaminen ei tämän alan palkkatöissä ole mahdollista. Siksikin haluan yrittäjäksi.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi