YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

20.8.2019 klo 12:14
Uutinen

Tuore äiti Pinja aloitti yritystoiminnan, kun rahapussin pohja alkoi näkyä – Käsitöiden kysyntä ylitti odotukset

23-vuotias Rovaniemellä asuva Pinja Tiiro päätti ratkaista akuutin rahapulansa ryhtymällä kevytyrittäjäksi. Merkittävimmät motiivit löytyivät kuitenkin ekologisesta elämäntyylistä.

– Tärkein syy yrityksen perustamiseen oli tarjota ekologinen ja eettinen vaihtoehto massatuotannolle. Kaikki tuotteet valmistetaan suomalaisesta kierrätetystä puuvillasta, Pinja Tiiro kertoo.

Lappinja-yritys valmistaa makramee-käsitöitä. Makramee-solmeilu on käsityötekniikka, jossa useilla erilaisilla solmuilla tehdään koristeellisia nyörejä. Vanha tekniikka on noussut viime vuosina uuteen suosioon.

– Teen korvakoruja, vauvojen tuttinauhoja, unisieppareita, seinätaskuja ja seinäryijyjä, Tiiro kertoo. Tuotteiden hinnat vaihtelevat 12 ja vajaan sadan euron välillä.

Idea omaan yritykseen lähti osittain harrastuksen kautta. Tiiro oli oppinut kyseistä käsityötyyliä aikaisemmin isoäidiltään ja päätti kokeilla, miten tuotteet menisivät kaupaksi. Ohjeita makramee-solmeiluun löytyi myös netistä.

– Suomessa oman yrityksen perustaneita makramee-tekijöitä ei ole paljon, itse tiedän vain kolme. Aluksi tein käsitöitä omaksi ja sukulaisten iloksi.

”Lapsi määrittelee ajankäyttöä”

Tiiron asiakkaat tulevat Facebookista ja Instagramista. Välillä hän myy töitää torilla.

– Paljon paremmin tämä on lähtenyt liikkeelle mitä odotin. Töitä olisi tehtävänä enemmänkin kuin mitä löytyy aikaa.

Tiiron aikaa verottaa paitsi pieni lapsi, myös vastikään alkaneet opettajan opinnot.

– Lapsi määrittelee tällä hetkellä ajankäyttöä. Opiskelun lisäksi olen tehnyt välillä päivätöitä. Tällä hetkellä käsitöiden tekemiseen jää aikaa tunti-pari päivässä. Yleensä teen lapsen päiväunien aikaan ja sen jälkeen, kun laita lapsen nukkumaan.

Viikonloppuna Tiiro myy tuotteitaan IlmastoAreena-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä toritapahtumassa Iissä.

– Sinne olen yrittänyt saada riittävästi tuotteita valmiiksi. Sen takia olen viettänyt viime aikoina paljon aikaa sukulaisten luona.

Erityisen paljon kysyntää on ollut makramee-laukuilla. Niitä Tiiro valmistaa kaksi erää vuodessa. Seuraava erä laukkuja tulee myyntiin alkutalven aikana.

– Kysyntää on ollut kaikille tuotteille sen verran, että tarvikkeet loppuivat kesken. Jos asiakas tekee nyt tilauksen, tällä hetkellä menee kaksi viikkoa ennen kuin pääsen valmistamaan. Yhden laukun solmeiluun menee 2-3 tuntia, Tiiro kertoo.

Yrityksensä hyvästä alusta huolimatta Tiiro ajattelee, ettei hänestä tule päätoimista yrittäjää.

– Tuotteiden hintoja pitäisi nostaa paljon, jotta voisin elättää itseni tällä. Sinänsä yrityksen pyörittäminen on ollut helpompaa kuin ensin ajattelin.

Ennen yrityksen perustamista Tiiro pohti huolellisesti, onko hänelle parempi vaihtoehto toiminimi- vai kevytyrittäjyys.

– Vastikään eläkkeelle jäänyt isoäitini on ammatiltaan kirjanpitäjä. Ensin mietin vaihtoehtona toiminimeä ja sitä, että olisin saanut apua isoäidiltä kirjanpitoon. Sitten googlettelin lisää ja kevytyrittäjäpalvelut pomppasivat näkyviin. Mielelläni annan saatavistani osuuden kevytyrittäjäpalvelulle, joka hoitaa verotuksen ja laskutuksen.

Kuva: Pinja Tiiron albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi