YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

kuvituskuvaa kauppakeskus Goodmanista.
27.1.2025 klo 16:03
Uutinen

Työllisyysalueiden aloituksessa ongelmia

Palkkatuki, starttiraha sekä näiden käsittelyprosessit ovat siirtyneet 1.1.2025 kuntien vastuulle. Samalla työllisyysalueille on siirtyneet näiden palveluiden maksatustehtävät. TyöHäme ja Etelä-Hämeen työllisyysalue ovat ilmoittaneet, että palkkatuen ja starttirahan myöntäminen on keskeytetty. Myös muilta työllisyysalueilta on raportoitu haasteista siirtymään liittyen. Kanta-Hämeessä yritykset ovat laajasti olleet turhautuneita vallitsevaan tilanteeseen.

Työllisyysalueiden käynnistyessä saatiin tieto kokonaisuudessaan työllisyysalueelle siirtyvistä kustannuksista. Esimerkiksi TyöHämeen mukaan palkkatukea ja starttirahaa oli myönnetty reilu 1,5 miljoonaa euroa vuodelle 2025. Kuitenkin palkkatukea ja starttirahaa on sen mukaan myönnetty vuodelle 2025 noin 3,1 miljoonaa euroa, joka on lähes TyöHämeen talousarvioon tehdyn varauksen suuruinen. Työllisyysalueilla palkkatukea ja starttirahaa voidaan myöntää vain talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa.

Hämeen Yrittäjät esittää työllisyysalueille, kunnille ja kaupungeille, että päätökset tehdään viipymättä, jotta maksatukset saadaan käyntiin.

– Päätöksiä kannattaa tehdä viipymättä, jotta yritysten ja työnhakijoiden luottamus työllisyyden hoitoon ei kärsi enempää aiheutuneesta haitasta, toteaa Hämeen Yrittäjien puheenjohtaja Janne Lintukorpi.

Ministeriöiden on nopealla aikataululla otettava vastuu vuoden 2024 puolella tehdyistä päätöksistä, jotka koskevat vuotta 2025 ja jopa tulevia vuosia ja korvata ne työllisyysalueelle täysimääräisesti.

– Tämän tyyppiset ongelmat ovat keskeinen haittatekijä kasvu- ja työllisyyspolitiikassa, joten työ- ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön on kannettava vastuu alaistensa viranomaisten tekemistä aiemmista päätöksistä, kommentoi Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Marko Ahtiainen.  

Työ Hämeen 22.1.2025 ilmoituksen mukaan käsittelemättömiä palkkatuen maksatushakemuksia on järjestelmän jonossa 409 ja tällä hetkellä käsitellään 4.11.2024 saapuneita hakemuksia. Automaattisia maksuehdotelmia on jonossa 157. Etelä-Hämeen työllisyysalue on kertonut myös viivästyksistä.

Hämeen Yrittäjät pitää tilannetta yritysten ja työnhakijoiden osalta kestämättömänä. Työllisyysalueiden on keskityttävä ydintehtäviinsä eli viranomaispäätösten saattamiseen kestävälle tasolle. Resursseja pitää kohdentaa tavalla, jossa päätöksiä kyetään tekemään viiden arkipäivän puitteissa. Muuten erilaiset palvelut, joita työllisyyden hoitoon ja osin elinkeinopalveluihin työllisyysalueilla liittyy, on tarkoituksen mukaista hankkia yrityksiltä, joissa osaaminen ja asiakaslähtöisyys ovat kehittyneet korkealla tasolle.

– Kannustamme päättäjiä ja viranomaisia tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta, hyödyntäen pk-yritysten vahvaa osaamista työllisyyden ja elinkeinopalvelujen tuottamisessa, Janne Lintukorpi toteaa.