YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

24.10.2017 klo 13:44
Uutinen

Työntekijän myötä haave toteutuu – ”Jossain kohtaa pidämme pienen loman”

Mainos- ja liikelahjayrityksen henkilöstömäärä tuplaantui alkuvuodesta. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on näkynyt positiivisesti myös yrityksen liikevaihdossa.

– Tein jonkinnäköisiä laskelmia rekrytoinnista. Se jännitti kovasti. Mulle oli suuri helpotus, että sain ensimmäisen työntekijän palkkatuen. Näin oli helpompi tehdä päätös palkkaamisesta, kun tiesin tuen mahdollisuudesta, Grancon Oy:n yrittäjä Jarno Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen muutti yritysmuodon osakeyhtiöksi joulukuussa 2016, kun toiminta rupesi kasvamaan huomattavasti.

– Siihen aikaan oli tosi kiire ja kotona pieni tyttö ja kaikki muu. Mie aattelin, että kun selviän tästä jotenkin, niin rupean miettimään työntekijän palkkaamista.

Rekrytointi mahdollisti toiminnan laajentamisen.

– Yksin ei pysty kasvamaan, se riski mun oli otettava. En kadu hetkeäkään. Töissä oli aikamoista haipakkaa yhteen aikaan, työntekijän myötä stressi on helpottanut.

Työntekijä löytyi verkostojen avulla

Hämäläinen ei juurikaan ole pitänyt lomia. Joskus harvoin pari päivää putkeen, mutta pidempiä lomajaksoja ei ole ollut vuoden 2005 alkaneen yrittäjäuran aikana.

– Tulevaisuuden haave on jossain kohtaa pitää pieni loma. Käytännössä olen ollut töissä 24/7, milloinka päivittelen kotisivuja, kun en ole töissä.

Työntekijä löytyi verkostojen kautta. Kuopiolaisen Granconin uusi työntekijä oli aiemmin töissä Hämäläisen ystävän yrityksessä, joka on tätä nykyä myyty.

– Työntekijän kanssa synkkasi hyvin. Hänellä oli neljän kuukauden koeaika. Tosi hyvin se sitten lähti. Mietin edelleen, että jos vielä palkkaisin yhden työntekijän.

Kuinka paljon työntekijän palkkaaminen yrittäjälle oikeasti maksaa?

Vuonna 2016 kokonaisansioiden mediaani yksityisellä sektorilla oli 3 076 euroa kuukaudessa.

– Tämä kustannus edellyttää sitä, että verollista myyntiä pitää syntyä vähintään 5 192 (toisella laskurilla 5 547) euroa (palkka + alv) , eikä siinä ole vielä mukana minkäänlaista katetta tai voittoa, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen kertoo.

Yrittajat.fissä voit laskea työntekijän palkkaamisen todelliset kustannukset työnantajalle. Työntekijän palkanmaksuun on markkinoilla erilaisia palveluja, muun muassa: Palkkaus.fi ja keikkatyöntekijöiden palkkausta helpottava www.treamer.com.

Työvoimatoimisto voi myöntää työnantajalle palkkatukea työttömän henkilön palkkauskustannuksiin, jos työnhakija ei työllisty avoimille työmarkkinoille tai jos hän ei sijoitu koulutukseen. Palkkatuki voi olla enintään 30 prosenttia, 40 prosenttia tai 50 % palkkauskustannuksista. TE-toimisto päättää sen keston tapaus kerrallaan.

Paperityöt lisääntyivät – ”Laskua pääsen lähettämään enemmän”

Hämäläisen aikaa on vapautunut myymiseen. Hän kiertelee suurimman osan viikosta autolla pitkin maakuntia asiakkaissa. Toimistopäiviä liiketilassa yrittäjällä on vain kerran viikossa. Paperityöt eivät ole lisääntyneet työntekijästä johtuen, sillä tilitoimisto hoitaa palkanmaksun.

– Ei paperityötä sen enempää, mutta kun liikevaihto on kasvanut, niin laskua pääsen lähettämään enemmän.

Liikevaihtoarvio tälle vuodelle on 500-600 000 euroa.

Yrittäjä teki aiemmin 12-tuntisia työpäiviä.

– Kun reissusta tulin, sen jälkeen tein laskutuksen ja tarjouspyynnöt.

Hämäläinen on saanut työntekijän myötä työyhteisön.

– Kyllähän se hienolta tuntuu, nyt on jo yrityksen makua mielestäni. Pystymme yhdessä puhaltamaan siihen hiileen ja pystyy ajatuksia jakamaan yhdessä kaverin kanssa, on tosi hieno juttu.

Mitä perehdyttämisessä huomioitavaa?

Hämäläisen mainitsemat pelot rekrytoinnin onnistumisesta ovat osoittautuneet turhiksi.

– Alussa joutui opettamaan, kun kaveri ei ollut tällä alalla ollut. Ensimmäiset 1-2 kuukautta oli hieman hankalaa, mutta sitten kun se lähti, se ihan oikeasti lähti. Alussa yritin ottaa kylmän rauhallisesti ja se kannatti. Nyt pääsee niitä hedelmiä poimimaan, Hämäläinen kertoo tyytyväisenä.

Työntekijälle kannattaa laittaa kaikki yrityksen perusasiat paperille. Hämäläisellä ei ollut aiempaa kokemusta esimerkiksi harjoittelijasta.

– Mulla oma työntekijä on oma-aloitteinen. Jotakin mä kerroin, mutta hän kysyi, ja kirjasi kaikki asiat.

– Kannattaa ehdottomasti ottaa härkää sarvista kiinni, mitään ei oikein voi saavuttaakaan, jos ei sitä riskiä ota ja kokeile.

Hämäläisen mukaan omalle jaksamiselle pitää laskea arvo. Jos yrittäjä sairastuu työtaakan alle, kuka niitä töitä sitten tekee.

> Yrittajat.fin laskurissa voit laskea työntekijän palkkaamisen todelliset kustannukset työnantajalle. Laskuriin voit myös syöttää tiedot lomapäivistä ja muun muassa mahdollista pekkaspäivistä.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta@yrittajat.fi

Avaa pop-up -ikkuna