YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Valtakunnallinen Työ ja Taito -palkinto Tampereelle
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on saanut tämän vuoden Työ ja Taito -palkinnon.
Tänä vuonna Työ ja Taito -palkinnon keskeisinä kriteereinä olivat työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen, toimet työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton edistämiseksi, toimet syrjäytymisen ehkäisemiseksi esimerkiksi oppimisen tuen avulla, yrittäjien osaamistarpeisiin vastaaminen sekä työelämäyhteistyö työvoimapalveluiden toteuttamisessa.
– Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen tutkintokoulutuksesta keskimäärin 50–80 prosenttia opiskelusta tapahtuu työpaikalla. Tästä syystä työpaikkaohjausta on kehitetty voimakkaasti ja työpaikkaohjaajille on tarjolla monenlaisia palveluita, kertoo Mestarikiltaneuvosto ry:n ylioltermanni Pirjo Savolainen.
Palkinnon myönsivät Suomen Yrittäjät, Mestarikiltaneuvosto ry ja Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.
Osaaminen ja osaavan työvoiman kehittäminen on yritysten elinehto. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on keskeinen osa ammatillista kehittymistä.
– Menestys syntyy ennen kaikkea motivaatiosta, halusta oppia ja kehittyä. TAKK tukee tätä tavoitetta erinomaisella tavalla, Savolainen sanoo.
TAKK tekee yhteistyötä alueensa toimijoiden kanssa maahanmuuton onnistumiseksi. Opiskelijoita on noin 250. Lähtömaiden yhteistyökumppaneiden vastuullisuus varmistetaan, ja vieraskielisille opiskelijoille on rekrytoitu sosiaaliohjaaja tukemaan opintojen aikana.
TAKK tunnetaan toiminta-alueellaan myös monipuolisesta yrittäjiä ja yrittäjyyttä tukevana oppilaitoksena.
Vuoden 2016 alussa TAKKiin perustettiin yrityspalveluyksikkö, jonka tehtävänä on auttaa yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä, rekrytoinneissa ja työssäoppijoiden saamisessa.
– Nämä esimerkit kertovat TAKK johdon ja henkilöstön erinomaisesta koulutusosaamisesta sekä laajasta verkostoitumisesta, iloitsee Suomen Yrittäjien koulutusasioiden päällikkö Mikko Kinnunen.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Toimitus
toimitus@yrittajat.fi