Valtavan elämänmuutoksen tehnyt Teiju pyörittää lounasravintolaa uudella innolla – ”En ole laihdutuskuurilla, vaan muuttanut elintapojani”

Salolainen Teiju Kilpiö on tuttu monille paikallisille. Hän on pyörittänyt lähes 20 vuotta Teijun keittiö -nimistä lounasravintolaa Salon keskustan tuntumassa. Viime aikoina tosin on käynyt usein niin, ettei Kilpiötä ole tunnistettu kaupungilla.

– Ehkä tutut muistavat vain aikaisemman minäni mustassa telttamaisessa paidassa, Kilpiö naurahtaa.

– Nyt on erilaiset vaatteet ja ryhti, hän sanoo.

Vielä viime vuosikymmenellä Kilpiö painoi suurimmillaan 150 kiloa. Paino nousi pikkuhiljaa, kun Kilpiö ei työkiireiltään juuri ehtinyt kiinnittää itseensä huomiota. Lounasravintolan lisäksi hän leipoi, kuten nykyäänkin, lähikauppaan myyntiin pullaa ja sämpylää sekä pyöritti pienimuotoista pitopalvelua.

– Entisessä elämässäni napostelin iltaisin kaikennäköistä, kuten sämpylöitä ja pizzaa. Saatoin syödä pussillisen Turkinpippureita päivässä. Kun tein suklaakakkua, söin samalla puolet levystä.

– Olen aina ollut ylipainoinen, pienestä saakka. Se ei koskaan ole ollut minulle ongelma, vaan osa minua, Kilpiö kertoo.

Viisi viikkoa sairaalassa

Herätys terveyshuoliin tuli vuonna 2018, kun Kilpiö sai jalkaansa ärhäkkään ruusun. Bakteeri-infektio pääsi äitymään todella pahaksi, sillä Kilpiöllä oli paljon töitä, eikä hän ehtinyt hakeutumaan lääkäriin.

– Eräänä yönä sitten vihdoin ja viimein lähdin päivystykseen. Lääkäri epäili ensin veritulppaa, mutta totesi sitten, että se on ruusu. Sitten hän käski minun jäädä osastolle. Sanoin, että en nyt oikein voi jäädä, koska huomenna pitää tehdä täytekakkutilaus.

– Lääkäri sanoi että joo, mutta et sä nyt lähde minnekään, tulehdusarvosi on melkein 500, Kilpiö muistelee.

Terveen ihmisen tulehdusarvo eli CRP on alle 10 milligrammaa litrassa.

Kilpiö vietti viisi viikkoa sairaalassa ja joutui sulkemaan siksi ajaksi lounasravintolansa. Sitten ruusu uusiutui, sillä kertaa molempiin jalkoihin.

– Pääsin sitten vihdoin ja viimein infektiolääkärille. Hän sanoi, että runsas paino aktivoi ruusua, Kilpiö kertoo.

Infektiolääkäri ehdotti, että Kilpiö alkaisi syödä kahden tunnin välein. Aluksi Kilpiö kokeilikin tehdä niin.

– Kun paino ei pudonnut kahdessa päivässä kymmentä kiloa, lopetin. Menin uudestaan lääkärille, joka kehotti vain jatkamaan, sillä säännöllisesti pienempien annosten syöminen voisi auttaa.

Elämänmuutos auttoi

Paino alkoikin pudota. Jo ennen ruusudiagnoosia Kilpiö oli ehtinyt laihtua 25 kiloa. Seuraavat 15 kiloa lähtivät 10 kuukauden kuluessa.

Kilpiölle harkittiin kakkostyypin diabeteksen hoidossa käytettävää, laihdutuslääkkeenäkin tunnettua Ozempicia, mutta hän ei saanut sitä, sillä hänen sokeriarvonsa olivat liian hyvät. Sitten Kilpiö pääsi mukaan Turun yliopistollisen keskussairaalan lääketutkimukseen, jossa osa osallistujista sai Ozempicia, osa toista laihdutuksessa käytettävää lääkettä ja osa lumelääkettä.

Tutkimus loppuu elokuussa.

– En tiedä vielä mitä olen saanut, mutta todennäköisesti jotain, joka on pudottanut painoani sellaisen 30 kiloa hieman yli vuodessa.

Pelkkä lääkitys ei kuitenkaan selitä Kilpiön laihtumista. Painoa on lähtenyt 70 kiloa viimeisen seitsemän vuoden aikana.

– Sanon kaikille, etten ole laihdutuskuurilla, vaan olen muuttanut elintapojani, Kilpiö korostaa.

Hän on alkanut syödä säännöllisesti kunnon aterioita, samaa ruokaa, mitä kokkaa ravintolassaan. Napostelun hän on lopettanut.

Liikuntaa Kilpiö ei juuri ole lisännyt, sillä hän liikkuu muutenkin työssään paljon. Salikorttiakaan hän ei ole hommannut, mutta kantaa välillä sadan kilon edestä vehnäjauhosäkkejä ylös rappusia. Yhden herkuttelupäivän Kilpiö on sallinut itselleen.

– Pitää olla armollinen itselleen. Kun tiedän, että on yksi päivä, joka on pyhitetty sille, että saan syödä, niin muuten ei tee edes kauheasti herkkuja mieli.

– Leivon joka päivä pullaa ja sämpylää, mutta kun olen leiponut niitä 20 vuotta, ne eivät enää edes tuoksu nenääni.

Vaateostoksille

Kilpiö kertoo olevansa nykyisin paljon pirteämpi ja energisempi kuin ennen.

– Laihtumista ei itse edes oikein tajua. Kun olin pudottanut 50 kiloa, kuljin edelleen niissä suurissa paidoissa, kunnes yksi taksityttö ihmetteli minulle, että kuinka iso paita sulla on päällä.

– Sitten kävi niin, että kun minulla oli mekko päällä, liian suuret alushousut tippuivat rappukäytävään. Aloin miettiä, että vaatteita pitäisi varmaan ostaa.

Pienet asiat ovat muuttunut. Nyt Kilpiö ei joudu rappusia noustessaan pysähtymään lepäämään, eikä hänen esiliinansa sotkeudu heti jauhoon, kun hän leipoo. Keittiöjakkaralle mahtuu seisomaan jalat vierekkäin.

Kilpiö on aina ollut kova tekemään töitä, mutta jaksaa nyt työssäänkin paremmin kuin ennen. Hän tosin huomauttaa, että koronan jälkeen ravintola-alan tilanne ei ole kokonaan palautunut.

– Täytyy keksiä kaikkea myytävää, että pärjää. Salossakin on kova lounaskilpailu.

Kilpiö ja hänen yksi työntekijänsä tekevät ruoat alusta asti itse. Listalla on perinteistä suomalaista kotiruokaa.

– Lihapullia, grillipihvejä, mureketta, hernekeittoa, lohisoppaa. Sellaista äijäruokaa työmiehille, Kilpiö kuvailee.

Maalaisjärjellä mennään

Yrittäjäsuvussa kasvanut Kilpiö on ollut asiakaspalvelualalla aina. Kilpiön äiti toimi 25 vuotta kyläkauppiaana, vaarilla puolestaan oli kioski, ja kahdella enolla omat kaupat. Tädillä oli Turussa makeistehdas, Turun makeistuote.

– Minähän olen maitolaatikossa kasvanut, 10-vuotiaasta tiskin takana ollut Kilpiö naurahtaa.

Ennen lounasravintolaa Kilpiö toimi miehensä kanssa K-kauppiaana.

– Mies sairastui ja lopetimme kauppiasuran. Haaveeni kuitenkin oli, että saisin tehdä ruokaa. Minulla ei ole minkäänlaista koulutusta, vaan maalaisjärjellä mennään.

Maalaisjärjellä Kilpiö on pärjännyt ravintola-alalla varsin hyvin, sillä hänen ravintolassaan paikallisen ammattikoulun kokkioppilaatkin tekevät harjoitteluitaan.

– Vuosien varrella olen saattanut alkuun monta kokkia. Meillä he saavat tehdä kaikkea, aloittaa tiskaamisesta ja edetä voileipäkakkujen tekemiseen.

Yrittäjyys on välillä rankkaa, mutta Kilpiölle itsestäänselvä vaihtoehto ansaita elantonsa.

– Ei siitä mihinkään pääse, se vain on se juttu. Sitä tekee hemmetin pitkää päivää ja on tosi väsynyt, mutta palkinto tulee, kun asiakas kehuu, että taas oli niin ihanat sämpylät.

Asiasta kertoi ensin Salonjokilaakso.