YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Verottaja haluaa yrittäjän maksupäätteestä suoraan tiedot verotukseen – vaatisi yrittäjiltä jopa 700 euron päivitystä
Uudistus koskisi kaikkia kuluttajakauppaa käyvää 170 000:ta yritystä ja vaatisi yrittäjiltä laitteiden päivitystä, kertoo Helsingin Sanomat.
Verohallinnon työryhmä esittää pakolliseksi yrityksiin uudentyyppistä kassajärjestelmää, joka raportoisi myynnin suoraan verottajalle heti kun se tapahtuu. Verottaja haluaa ehkäistä mahdollista pimeää myyntiä ja suitsia harmaata taloutta. Uudistus koskisi Suomessa noin 170 000:ta yritystä, joilla on kuluttajamyyntiä.
Työryhmän arvion mukaan kassajärjestelmien uudistus maksaisi yrityksille perustamiskustannuksina yhteensä 122 miljoonaa euroa eli reilut 700 euroa per yrittäjä. Uudistus ja toisi verottajalle lisätuloja 120–140 miljoonaa euroa vuodessa.
– Jos verottajan laskelmat pitävät paikkansa, verottajan kannattaa kustantaa uudentyyppinen kassajärjestelmän rehellisille, asiana hoitaville ja veronsa nykyisin maksaville yrittäjille, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.
Malinen muistuttaa, että ylivoimaisesti suurin osa yrittäjistä hoitaa veronsa ja maksunsa kunnolla.
– Tämän ehdotuksen mukaan kaikkia yrittäjiä rangaistaisiin muutamien vilpillisyydestä, Malinen toteaa.
15 EU-maassa käytössä
Apulaisjohtaja Marko Niemelä verohallinnon harmaan talouden selvitysyksiköstä kertoo, että esitys lähtee laajasti lausuntokierrokselle. Hän sanoo toivovansa hankkeelle positiivista vastaanottoa. Niemelä kertoo esityksen olevan vasta verohallinnon työryhmän kanta.
HS:n mukaan jo 15 EU-maata on ottanut vastaavat kassajärjestelmät käyttöön. Pohjoismaista Norja ja Ruotsi ovat jo toteuttaneet uudistukset. Tanska ja Viro ovat käynnistäneet selvityksen järjestelmien käyttöönotosta.
Apulaisjohtaja Niemelä perustelee uudistustarvetta kaupankäynnin muutoksella ja alustatalouden kasvulla. Siinä käteiskauppa ja perinteinen kassakoneiden käyttö loppuu, ja kauppaa käydään verkossa. Silloin verottaja tarvitsee tiedon tapahtuneista kaupoista.
Niemelä kertoo, että käytännössä online-järjestelmä toteutettaisiin niin, että verottaja antaisi yrityksille koodinpätkän tai mobiilisovelluksen, joilla kauppatapahtumat siirtyisivät kassajärjestelmistä verottajan tietoon.
– Halvimmillaan kustannukset eivät ole mitään, kuvaa selvitystyötä tehnyt ylitarkastaja Olavi Kärkkäinen uudistuksen vaikutuksia pienyrittäjille HS:lle.
Sähköinen järjestelmä voi Kärkkäisen mukaan päinvastoin jopa säästää pienyrittäjän hallintokuluja.
Esimerkiksi suutari tai torilla loimulohta myyvä yrittäjä tarvitsee vain älypuhelimen, johon verottaja tarjoaa ilmaisen kauppasovelluksen. Kuitti kaupasta menee samalla myös yrityksen kirjanpitoon.
toimitus(at)yrittajat