YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Virtain Yrittäjät kisaa valtakunnallisen Vuoden paikallisyhdistys 2024 -kilpailun finaalissa
Virtain Yrittäjät on valittu Suomen Yrittäjien Vuoden paikalliyhdistys 2024 -kilpailun finaaliin sarjassa 100–200 jäsentä. Voittajat julkistetaan ja palkitaan Vaikuttajafoorumissa perjantaina 7.2.2025 klo 19 alkavassa iltatilaisuudessa Helsingissä Aalto-yliopiston Töölön kampuksella.
Virtain kaupunki on palkittu Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakuntana 2024
Virtain kaupunki palkittiin viime vuonna Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakuntana 2024, mikä kertoo kaupungin ja yrittäjäyhdistyksen vahvasta yhteistyöstä. Tässä elinvoimaisessa kaupungissa yrittäjien ääni kuuluu kaupungin päätöksenteossa ja kaupungilla on sekä vahvaa veto- että pitovoimaa niin asukkaiden kuin yrittäjienkin suuntaan.
Virtain Yrittäjät on palkittu Pirkanmaan Vuoden paikallisyhdistyksenä 2024
Myös aluejärjestö Pirkanmaan Yrittäjät on palkinnut Virtain Yrittäjät Vuoden paikallisyhdistyksenä 2024.
Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi kuvailee Virtain Yrittäjiä näin:
”Yhdistyksen aktiivinen vaikuttamistyö saa virtansa yhteen hiileen puhaltavasta hallituksesta sekä tiiviistä yhteistyöstä kaupungin ja kaupungin elinkeinotoimen kanssa.
Yhdistys on solminut elinvoimalupauksen sekä vaikuttanut kaupungin elinvoimapaketin sisältöön siten, että paketin pääteemoiksi nostettiin mm. yritystoiminnan kehittäminen, osaava työvoima ja hankinnat. Kaupungin edustajia tavataan kuukausittaisissa yhteisissä tapaamisissa, mikä takaa yhteistyön sujuvuuden ja jatkuvuuden.
Juuritason elinvoimatyötä tehdään myös tapahtumien kautta. Tämä yhdistys on toiminut keskeisenä järjestäjätahona menestyksekkäässä joulunavaustapahtumassa, mikä toi jälleen ennätysmäärän asukkaita torille tunnelmoimaan. Tapahtuma vahvisti yhteisöllisyyttä ja toi paikallisille yrityksille näkyvyyttä.
Yhdistys on vaikuttanut myös aktiivisesti yrittäjyyskasvatuksen saralla ja yhdistyksen edustaja on mukana Tredun kumppanuusryhmän kuukausittaisissa tapaamisissa.
Tämä reuna-alueen yhdistys luo kaupunkiinsa magneettista pito- ja vetovoimaa.
Innokas hallitus tekee vahvaa yhteistyötä aluejärjestön, jäsenyrittäjien ja kaupungin kanssa ja yhteistyön ilo näkyy myös avoimesti somessa. Estradille ovat päässeet vuoroin jäsenyrittäjät vuoroin muut tärkeät sidosryhmät. Toiminta on kaikille avointa ja kutsuvaa.”
Seuraavaksi kisataan valtakunnallisesta Vuoden paikallisyhdistys 2024 -tittelistä
Voittajat julkistetaan ja palkitaan Vaikuttajafoorumissa perjantaina 7.2.2025 klo 19 alkavassa iltatilaisuudessa Helsingissä Aalto-yliopiston Töölön kampuksella. Lisätietoa ohjelmasta, aikataulusta ja ilmoittautumisesta sekä osallistumismaksusta ja majoituksesta: Vaikuttajafoorumi – Suomen Yrittäjät
Onnea kilpailuun!
EHDOLLA ERI SARJOISSA OVAT
Alle 100 jäsentä
- Jaalan Yrittäjät ry, Kymen Yrittäjät ry
- Keiteleen Yrittäjät ry, Savon Yrittäjät ry
- Pyhäjärven Yrittäjät ry, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry
- Taivassalon Yrittäjät ry, Varsinais-Suomen Yrittäjät ry
- Vimpelin Yrittäjät ry, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry
100–200 jäsentä
- Liperin Yrittäjät ry, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry
- Muuramen Yrittäjät ry, Keski-Suomen Yrittäjät ry
- Mynämäen Yrittäjät ry, Varsinais-Suomen Yrittäjät ry
- Valkealan Yrittäjät ry, Kymen Yrittäjät ry
- Virtain Yrittäjät ry, Pirkanmaan Yrittäjät ry
201–499 jäsentä
- Heinolan Yrittäjät ry, Päijät-Hämeen Yrittäjät ry
- Kittilän Yrittäjät ry, Lapin Yrittäjät ry
- Laukaan Yrittäjät ry, Keski-Suomen Yrittäjät ry
- Mustasaaren Yrittäjät – Korsholms Företagare rf, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät ry
- Ulvilan Yrittäjät ry, Satakunnan Yrittäjät ry
Vähintään 500 jäsentä
- Espoon Yrittäjät ry, Espoon Seudun Yrittäjät ry
- Lappeenrannan Yrittäjät ry, Etelä-Karjalan Yrittäjät ry
- Lounais-Helsingin Yrittäjät ry, Helsingin Yrittäjät ry
- Rovaniemen Yrittäjät ry, Lapin Yrittäjät ry
- Turun Yrittäjät ry, Varsinais-Suomen Yrittäjät ry
Toimialajärjestöt
- AKY – Akavalaiset yrittäjät AKY ry
- Sahateollisuus ry
- Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
- Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry
- Suomen Kuntoutusyrittäjät ry
Eija Ranua
eija.ranua@yrittajat.fi