YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vuoden 2017 yksinyrittäjä on Heidi Sarjanoja, Valokki Design Oy
Vuoden yksinyrittäjällä riittää energiaa niin työhön, opiskeluun kuin vapaa-aikaan.
Vuoden 2017 Oulun yrittäjien yksinyrittäjäksi on valittu lifestyle-yrittäjä Heidi Sarjanoja. ”Yrittäjänä saan tehdä asioita joista tykkään, egergiaa riittää, saan työstäni myös toimeentulon. Yrittäjyys on minulle elämäntapa”, kertoo Heidi.
Valokki Design Oy on perustettu vuonna 2012. Yritys auttaa yrittäjiä olemaan huolettomampia tarjoamalla assistenttipalveluja ja valmennuksia eli käytännön apua kiireen hallintaan. (www.valokkidesign.fi) Parhaillaan Heidi kirjoittaa kirjaa ”Opi sanomaan ei – aseta rajat ja voi paremmin”, joka ilmestyy ensi vuonna oululaisen Fitra-kustantamon julkaisemana.
Palkittavan perusteluissa Oulun yrittäjät toteaa, että Heidi Sarjanoja on ajan hengessä toimiva, muuntuva ja koko ajan sekä itseään että toimintaansa kehittävä itsensä työllistäjä.
”Hyväntuulinen, energinen, intoa tuova ammattilainen” ovat asiakkaiden kuvauksia Heidin toiminnasta. Monialayrittäjänä Heidi on kouluttautunut koko työuransa aikana sekä oman kiinnostuksen että asiakkaiden tarpeiden ja kysynnän mukaan. FM, graafikko, yrittäjätutkinto (YAT), lifecoach ja personal trainer sekä ratkaisukeskeinen valmentaja -opinnot ovat täydentäneet osaamista. Lisäksi Heidi tekee yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa asiakastarpeen mukaan.
Työpaikka? Heidi Sarjanojalla on työvälineet koko ajan mukana, niinpä hän tekee työtään asiakkaansa tiloissa, kotona tai matkoilla ollessaan. Oman toimitilan voi lisäksi varata tarpeen mukaan.
Aika? ”Työaikani on useimmin 9-16, koska silloin muutkin ihmiset ovat tavoitettavissa ja voi tehdä yhteistyötä”, Heidi kertoo.
”Jos on tuulinen päivä, voin leijasurfata”, toteaa Heidi yrittäjyyden hyvistä puolista. Vapaa-aikaan kuuluu monipuolinen liikunta vuodenajan mukaan.
Lisäksi Heidi käyttää Pelastakaa Lapset ry tukiperheenä aikaa kuukausittain yhden tytön kanssa.
Loma? ”En koe työtäni kuormittavaksi niin, että varsinaisesti tarvitsisin sen vuoksi pitkiä lomia. Käytän kuitenkin täysin tietokonevapaita aikoja esim. heinäkuussa ja erilaisia vapaita pitkin vuotta. Silloin loma tuo uutta luovuutta myös tekemiseen”, sanoo Heidi.
Tuloksia? ”Luoviin ratkaisuihin yrityksissä tarvitaan virtaa ja energiaa. Tiedän, että kun yrittäjillä on energiaa myös Suomen talous lähtee nousuun”, Heidi kertoo.
“RAKKAUDESTA LAJIIN” on Oulun yrittäjien palkinto yksinyrittäjälle. Palkittava yrittäjä on toimintansa vakiinnuttanut jäsen, jonka raati valitsi tehdyistä ehdotuksista. Raadissa oli Oulun Yrittäjien edustajien lisäksi edustaja OSAO:sta.
Palkittava julkistetaan Keväistä voimaa – Rakkaudesta lajiin – yrittäjien tilaisuudessa 19.5. kello 18-22 Voimala 1889 – tiloissa pidettävässä tilaisuudessa. Yrittäjä Heidi Sarjanosa kertoo tilaisuudessa toiminnastaan, kokemuksistaan ja vaihtaa kuulumisia yrittäjien kanssa.
Oulun yrittäjät haluaa tuoda entistä paremmin esiin tämän merkittävän ryhmän yrittäjät, sillä onhan yhdistyksessämme reilut 800 itsensä työllistävää yksinyrittäjää, eli n 54 % jäsenistöstämme (1522 yrittäjäjäsentä). Tuomme arvotuksemme näille jäsenillemme vuoden 2017 yksinyrittäjän palkitsemisen kautta.