YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Yrittäjä hurraa hiihtäjille ja luo kontakteja Seefeldissä – ”Suomi saa kuusi mitalia”
Yksinyrittäjä Raymond Wesander viettää pari aurinkoista viikkoa Seefeldissä Itävallassa hiihdon MM-kisoissa. Samalla kun pääsee seuraamaan suomalaishiihtäjien menestystä, saa kartutettua kontakteja ja kielitaitoa.
Raymond Wesander työskentelee MM-kisoissa vapaaehtoisten infotiskillä, itsekin vapaaehtoisena ja palkatta.
– Vapaaehtoisia on töissä noin 600 eri puolilta maailmaa. Suomalaisia on seitsemän. Palvelen heitä suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, viroksi ja englanniksi. Pikkuisen tulee puhuttua saksaakin, Wesander kertoo.
Wesander innostui lähtemään kisoihin saatuaan kutsun järjestäjiltä pari vuotta sitten Lahden MM-kisoissa.
– Olin Lahdessa latuoppaiden kymppinä eli työnjohtajana. Seefeldin järjestäjillä oli siellä promoteltta ja he kysyivät, tulisinko töihin myös heille.
Ensi päivät aurinkoisessa Seefeldissä ovat osoittaneet, että päätös lähteä oli oikea.
– Täällä on loistava tunnelma ja upeat maisemat. Saan kartutettua kontaktejani ja kielitaitoa samalla kun pääsen näkemään kisat hyvin läheltä.
Vapaaehtoiset eivät saa palkkaa työstään, mutta ruoka ja kisa-asut tulevat järjestäjiltä. Kisoja saa katsoa paikan päällä niin paljon kuin ehtii. Wesander veikkaa suomalaishiihtäjien menestyksen hyväksi.
– Suomelle tulee kuusi mitalia, hän ennustaa toiveikkaasti.
Kolme kuukautta maan alla
Wesander on yksinyrittäjä, jonka päätyönä on markkinoida suomalaisia matkailukohteita promopäivillä ja tapahtumissa.
– Norjassa ja Ruotsissa teen vuosittain noin 20 tapahtumaa. Suomessa kuluu 60 promopäivää vuodessa.
Wesander ei ehdi käydä kuin kääntymässä kotitoimistolla Närpiössä, sillä matkapäiviä kertyi viime vuonna 271. Kolme kuukautta hän viettää kirjaimellisesti maan alla, sillä hän työskentelee Santa Parkissa Rovaniemellä joulupukin apuna.
– Työskentelen joulumatkailijoiden kanssa. Avustan joulupukkia valitsemaan joululahjojen saajia eri puolilta maailmaa.
Viime joulukausi päättyi mukaviin tunnelmiin senkin takia, että Santa Park luovutti Wesanderille tunnustuksena Suomen Yrittäjien hopeisen ansioristin.
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat käynnistyvät Itävallan Seefeldissä Tirolissa torstaina, avajaiset olivat keskiviikkona. Viimeinen kisapäivä on sunnuntai 3. maaliskuuta.
Tiina Rantakoski
tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi
Kuvat: Raymond Wesander