YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Yrittäjät haluavat olla mukana tuottamassa sote-palveluja
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät toteutti sote-alan yrittäjille kyselyn. Tuore kysely osoittaa, että yrittäjät haluavat olla mukana tuottamassa sote-palveluja.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ja Soite avaamassa yhteistyötä
Yhteistyötä tiivistetään Soiten ja yrittäjien kesken
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät järjesti yhteistyössä Soiten kanssa Sote keskustelufoorumin kesäkuun alussa alueen sote-alan yrittäjille ja maakunnan muutoksista vastaaville henkilöille.
Tilaisuudessa keskusteltiin valinnanvapaudesta, palvelusetelin hyödyntämisestä ja palveluketjujen kehittämisestä. Vuoropuhelu koettiin tärkeäksi. Tilaisuudessa päätettiin laatia kysely alueen yrittäjille sote-uudistuksen keskeisimmistä asioista. Päätettiin myös että vastaavia tilaisuuksia jatketaan.
Hienoa, että Keski-Pohjanmaalla halutaan tiivistää yrittäjien ja maakunnan yhteistyötä. Kuten työ- ja elinkeinoministeriön keväällä julkaistu selvityskin toteaa, mitään sellaista haastetta ei uudistuksessa ole, jota avoimella vuoropuhelulla ei voitaisi ratkaista, sanoo elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama, Suomen Yrittäjistä
Kallama jatkaa, että yrittäjyyden ja pk-yrittäjien kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että eduskunta saa vietyä sote-uudistuksen ja valinnanvapauden sen osana maaliin mahdollisimman pian. Yhtä tärkeää on, että valinnanvapaus alkaa nopeasti. Kuten täällä Keski-Pohjanmaalla, myös muissa maakunnissa odotetaan nyt lupaa päästä oikeisiin töihin, kehittämään asiakaslähtöisiä palveluja.
Soite:n muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari kertoi yrittäjien ja soiten yhteisessä tilaisuudessa Soite:n ajankohtaisista asioista.
Kellokoski-Kari halusi tiivistää yhteistyötä yrittäjien kanssa ja painotti että Keski-Pohjanmaan maakunnassa on hiukan parempi tilanne järjestää palveluita kuin isoissa kaupungeissa, jossa on suuri väestö. Pienten kuntien/kylien asukkaiden valinnanvapautta esim. palvelusetelien käytössä, voidaan kuitenkin joutua rajoittamaan. Maakunta tekee palvelulupauksen, joka ottaa toki huomioon eri paikkakunnat alueella, mutta valtion budjetti määrää raamit toiminnalle. Kellokoski-Kari kertoi että, syksyllä on tulossa info-tilaisuuksia myös yrittäjille ja että mielellään tiivistetään yhteistyötä yrittäjien kanssa. Paikalla oli myös muutosjohtaja Jussi Rämet sekä maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen, joista molemmat vakuuttivat yhteistyön jatkuvan tiiviimpänä.
Palveluja tuottavien yrittäjien parissa koetaan ongelmaksi Sote-keskusten sopimukset jotka ovat pitkiä ja vaikeaselkoisia, joihin vain isoilla toimijoilla on resursseja paneutua.
Soiten edustajat esittivät että syksyllä järjestetään yhteinen työpaja yrittäjille ja asiakkaille, jossa pohditaan, minkälaisia palveluita tarvitaan tulevaisuudessa sekä kartoitetaan tarkemmin mitä palveluita alueelta löytyy jo valmiina. Myös Centrian Ammattikorkeakoulun kanssa on käynnistymässä ESR-hanke. Lisäksi todettiin, että koko Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueen informaatiotilaisuuksia jatketaan syksyllä soiten lisäksi.
Sote-kysely yrittäjille – Informaatiota lisättävä ja kustannukset tunnistettava
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät toteutti oman yhteistyötilaisuuden jälkeen sähköisesti sote-alan yrittäjille kyselyn.
Tuore yrittäjille tehty kysely osoittaa, että yrittäjät haluavat olla mukana tuottamassa sote-palveluja. Monituottajamallista hyötyvät ennen kaikkea maakunnan asukkaat, sillä monipuolinen tuotantorakenne lisää innovaatioita, parantaa vaikuttavuutta ja vahvistaa elinvoimaa, Kallama toteaa.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien kyselyyn vastanneista sote-alan yrityksistä terveyspalveluita tuottavia yrityksiä oli 68 % vastaajista, sosiaalipalveluita 20%, hyvinvointi- ja tukipalveluita tuottavia yrityksiä 9 %. Vastauksia tuli yhteensä 34 kpl. Yritykset kokivat tärkeäksi verkostoitua saman alan yritysten kanssa ja löytää kumppaneita tulevaisuudessa (61 % vastaanneista).
Sote-uudistuksen toteutuessa suurin osa näistä yrityksistä (70 %) tulisi olemaan sote-palveluiden tuottajia yksityisille itsemaksaville asiakkaille, asiakasetelin tuottajia 61 %, ja henkilökohtaisen budjetin tuottajia 36 %.
Kun kysyttiin yrityksiltä ovatko he saaneet riittävästi tietoa ja tukea sote-maakuntauudistuksesta, niin n. 42 % vastanneista ilmoitti että ovat saaneet liian vähän tietoa tai ei ollenkaan. 42 % prosenttia vastaavasti ilmoitti saaneensa jonkin verran tietoa, ja 15% ilmoitti saaneensa hyvin tietoa. Tiedoa oli eniten tuottanut media (74 % vastaneista), seuravaksi eniten omalta toimialajärjestöltä (38%) ja yrittäjäjärjestöltä (32%). Kysyttäessä tyytyväisyyttä tämän hetkiseen yhteistyöhön kunnallisen terveyspalveluiden tuottavien tahojen kanssa yli puolet vastanneista eivät ole olleet tyytyväisiä tai kokivat merkittävästi parannettavaa.
Koulutus, neuvottelu ja informaatiotilaisuudet nähdään tärkeimmiksi yhteistyömuodoksi: Kyselyn perusteella 61 % yrityksistä toivoo enemmän info-tilaisuuksia ja koulutuksia sote-asioissa. 9% ei näe tarvitsevansa koulutuksia. Ongelmaksi nähdään se että jopa 30 % yrityksistä ei osaa sanoa tarvitsevatko koulutusta, johtuen ehkä siitä etteivät vielä tiedä mihin sote-asiat ovat menossa ja mitä asioita siinä vaiheessa tarvitsevat. Lisäksi esille nousi, että yrittäjät tarvitsevat lisää tarjous- ja hankintakoulutusta (38% vastanneista)
Yrittäjät olivat huolissaan markkinoinnista jota Soite suuntaa verovaroilla. Avoimissa vastauksissa tuli esille, että markkinointiin liitettäisiin myös yksityiset palveluntuottajat. Edellinen siksi, ettei syntyisi kilpailunvääristymistä.
Kun yrityksiltä kysyttiin parannettavaa sote-asioissa, eniten nousi esiin yhteistyö maakunnan, julkisen sekä yksityisen sektorin välillä. Toivottiin myös julkisen puolen kustannusten ehdotonta läpinäkyvyyttä sekä kustannustehokkuutta, jotta hinnoittelu olisi tapapainoista. Toivottiin myös valinnanvapauden täyttä toteutumista ja avoimuutta asioita. Palvelusetelin oikea hinnoittelu sekä sen vapauttaminen palvelujen tuottajille tulisi tehdä välittömästi.
Kyselyssä nousi myös esille yrittäjien huoli uudistuksen aikataulusta. Uudistus tähtää parin vuoden päästä oleviin toimintoihin, mutta pienyrittäjien on tehtävä päätöksiä päivittäin miettiessään jatkuvuuttaan – totesi Keski-Pohjanmaan Yrittäjien sote- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Uusitalo.
KESKI-POHJANMAAN YRITTÄJÄT
Lisätietoja;
Tapio Uusitalo, Sote- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, 0400 689 864
Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät 0500 561 145
Susanna Kallama, elinkeinoasioiden päällikkö, Suomen Yrittäjät 040 587 2445