YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

9.11.2018 klo 13:49
Uutinen

Kolme yrittäjätarinaa

Business Unplugged Turku tapahtuma keräsi lähes sata osallistujaa Messukeskukseen. Ohjelma koostui workshopeista ja yritysesittelyistä. Paikalla oli myös verotuksen, markkinoinnin, omistajanvaihdosten, yrityskummien ja yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijoita.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen esitteli alustuspuheenvuorossa yrittäjäyhdistystä ja kertoi, että nykyisin 3,5 % Suomessa toimivista yrityksistä on sellaisia, joiden omistaja on ulkomaalaistaustainen.

– Me yrittäjäjärjestössä haluamme olla tukemassa näitä yrittäjiä. Aloitimme tänä vuonna maahanmuuttajayrittäjyyteen keskittyvän hankkeen, joka selvittää maahanmuuttajataustaisten yrittäjien tarpeita ja heidän kohtaamiaan haasteita. Olemme perustamassa maahanmuuttajayrittäjien verkostoa ensi vuoden alusta. Haku verkoston johtoryhmään on juuri käynnissä, Mikael Pentikäinen kertoi.

Liikeidea syntyi neuvolassa

– Olen tullut Suomeen opiskelemaan Ghanasta. Tapasin ihanan suomalaisen miehen, rakastuimme ja menimme naimisiin. Ensimmäinen lapsemme syntyi vuonna 2006. Hänellä oli iho-ongelmia, joiden hoitoon käytin Ghanassa perinteisesti käytettyä karitevoita. Neuvolassa hämmästeltiin ihon paranemista ja vein terveydenhoitajalle palan karitevoisaippuaa näytteeksi, kertoo Edem Agbekey.

Kului tovi ennen kuin terveydenhoitaja testasi epämääräisen näköistä saippuaa. Hän ihastui tuotteeseen ja sanoi suosittelevansa tuotetta kollegoilleen ja pienten lasten äideille, jotka joutuvat pesemään käsiään usein. Tästä Edem sai liikeidean ja alkoi valmistaa karitevoipohjaisia ihonhoitotuotteita Inkuto-tuotemerkillä.

– Kaikki mitä teet, vie sinua eteenpäin. Usko itseesi ja elä unelmasi todeksi, kehoittaa Edem.

Päättäväisyydellä yrittäjäksi IT-alalle

Vuonna 2002 Iranista Suomeen muuttanut kurdi Pouya Mohammadi tiesi Suomesta tänne tullessaan vain metsät ja järvet. Hän asui aluksi vuoden Hangossa suomen kieltä opiskellen. Tämän jälkeen hän muutti Hauholle opiskellen edelleen suomea. Jatkokoulutuspaikaksi hänelle suositeltiin siivoajan tai lähihoitajan koulutusta, vaikka hän itse oli kiinnostunut IT-alasta.

Pouya pääsi opiskelemaan IT-alaa ja valmistuttuaan pääsi Nokialle töihin muutamaksi kuukaudeksi ennen tehtaan alasajoa. Tämän jälkeen hän teki myyntityötä. vuonna 2012 hän perusti onlinefood.fi ja lahjakorttipuhelimella.fi -palvelut. Vuonna 2015 hän perusti Arvo Mobile Oy:n ja ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Kaikkiaan hän on perustanut neljä yritystä Suomessa. Hän haluaa tehdä Suomessa jotain ainutlaatuista.

– Suomessa meiltä tummempi-ihoisilta edellytetään paljon todisteita, että olemme luotettavia. Toisaalta täällä on apua saatavilla, jos sitä uskaltaa pyytää. Haaveilen siitä, että voisin tulevaisuudessa mennä Iraniin ja tukea siellä aloittavia startup-yrityksiä, kertoo Pouya Muhammadi.

Maahanmuuttajien auttamisesta syntyi uusi yritys

Ali Giray on muuttanut Suomeen Turkista 11-vuotiaana vuonna 1993. Hän on kirjoittanut täällä ylioppilaaksi ja suorittanut varusmiespalveluksen Vekarajärvellä. Hänen lapsuudenperheensä asui Suomessa monella eri paikkakunnalla.

Alin isällä oli pizzeria, jonka Ali osti myöhemmin itselleen. Oman työn ohella hän auttoi monia maahanmuuttajia heidän asioidessaan erilaisissa virastoissa. Hän käytti tähän jopa niin paljon aikaa, että palkkasi työntekijän pizzeriaan tekemään omat työnsä.

– Kun taas kerran olin työvoimatoimistossa tulkkina, virkailija sanoi minulle, etten saisi hoitaa koko ajan ihmisten asioita, koska en ole tulkki eikä minulla ole sen alan yritystä. Tästä sain kimmokkeen perustaa tulkkausfirman, ja siirryin kääntäjäksi, kertoo Ali Giray.

Sittemmin Ali Giray on ollut aktiivisesti mukana Joensuun Yrittäjien toiminnassa, mm. sen hallituksessa viisi vuotta. Hän haluaa edistää maahanmuuttajien yrittäjyyttä ja maahanmuuttajien työllistymistä Suomessa.

Kuvassa: Ali Giray, Mikael Pentikäinen, Edem Agbekey ja Pouya Mohammadi.

Tästä linkistä lisätietoa hausta maahanmuuttajayrittäjien verkoston johtoryhmän jäseneksi >>